2016-2017
2017-2018
2017-2018
2017-2018
SEURAAVA KOTIOTTELU:
29.9.2023 KLO 00:00
SEURAAVA KOTIOTTELU:
29.9.2023 KLO 00:00
Hc Giants tutuksi
HC Giants eli suomennettuna "Jätit" on vuonna 2014 perustettu jääkiekkojoukkue joka pelaa ottelunsa HAT-areenalla, Heinsuon urheilukeskuksessa Hollolassa. Vuonna 2014 Hollolan kiekkoylpeys otti tavoitteekseen nousun Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle Suomi-sarjaan seuraavan neljän vuoden sisällä. Nimi HC Giants juontaa juurensa syvälle Hollolan historiaan ja kahteen jättiläiseen Holloon ja Marttaan. Kansantarinoiden mukaan jätit Hollo ja Martta rakensivat Hollolan keskiaikaisen harmaakivikirkon.
2014-2015
Matka kohti suomi-sarjaa on alkanut
Seurahistorian ensimmäinen runkosarjakausi käynnistyi III-divisioonassa kaudella 2014-2015, nykyään Jättien General managerina toimivan Kari Mäkitalon luotsaamana. Kausi kului jättien hallitessa III-divisioonan hämeen lohkoa, jossa yllettiin peräti 12 ottelun mittaiseen voittoputkeen. Kauden kruunasi voitokas playoff-kevät, ja sarjanousu II-divisioonaan.
2015-2016
Ensimmäinen kausi uudella sarjatasolla
Sarjanousun myötä jättien matka jatkui yhtä sarjaporrasta korkeammalla, II divisioonan kovatasoisessa etelän lohkossa. Rautaliigan mukanaan tuomat uudet haasteet otettiin avosylin vastaan. Joukkue sijoittui ensimmäisellä II-divisioona kaudellaan runkosarjan kuudenneksi, ja kausi päättyi puolivälieriin jatkoajalle venyneessä ottelussa KJT:tä vastaan. Unelma suomi-sarjasta eli, ja joukkue oli tyytyväinen debyyttiinsä uudella sarjatasolla, joka vahvisti sitä että joukkue eteni tasaista tahtia kohti tavoitettaan.
2016-2017
Jättien tavoitteet olivat realistisia ja nousujohteisia
Seurahistorian kolmantena vuonna Jätit siirrettiin Hämeen lohkoon. Joukkue voitti runkosarjan, ja pelasi 26 ottelua häviten niistä ainoastaan neljä. Sarjan pistepörssin 1. ja 2. sijan voittivat Jättien pelaajat Tomi Stylman (27+34) ja Kim Ranta-Aho (24+37) tasapistein 61 tehopisteellä. Kari Mäkitalon luotsaaman joukkueen matka Suomi-sarjakarsintoihin päättyi kuitenkin Hämeen-lohkon finaalissa UpLakersia vastaan. Unelma suomi-sarjasta eli, vaikka kaudella ei sarjanousun mahdollisuuksiin kiinni päästykään.
HC Giants järjesti Lahden Radiomäellä Päijät-Hämeen historian ensimmäisen virallisen sarjaottelun ulkoilmassa
Upea ulkoilmatapahtuma pelattiin rapeassa pakkasilmassa, joka vaihteli pilvisestä lopun upeaan auringonpaisteeseen, jonka aikana pakkanen paukkui huhujen mukaan jopa -18°C asteen tienoilla. Valkeakosken Kiekko-Ahmoja vastaan pelattu II-divisioonan sarjaottelu päättyi Jättien 14-4 voittoon. Tapahtumassa vieraili yli 500 henkeä paukkuvasta pakkasesta huolimatta. Paikan päällä nähtiin myös tähtiloistoa, kun HC Giantsia edusti joukkueessa kuluneella kaudella pelaajana edustanut ja valmentanut Marko Jantunen, ottelun kuuluttajana toimi Antero Mertaranta ja kommentaattoreina paikan päällä olivat Pasi "Nupe" Nurminen sekä Juhani "Tami" Tamminen. Ennen ottelua Maammelaulun lauloi Konsta Hietanen. Kiitos kaikille osallistujille - saatiin järjestettyä unohtumattoman upea ulkoilmatapahtuma!
2017-2018
Lohkovoitto ja neljän vuoden suunnitelman tulos - Suomi-Sarja!
Kaudella 2017-2018 lähdettiin toiseen kauteen Hämeen lohkossa, ja joukkue sijoittui runkosarjassa sijalle 2. Runkosarjan pistepörssin voitti Jesse Peltonen (24+46) 70 tehopisteellä. Joukkue eteni playoff-otteluihin, ja voitti Hämeen lohkon mestaruuden häviämättä yhtäkään ottelua. Joukkue hallitsi playoffien pistepörssiä ylivoimaisesti napaten 7. perättäistä ensimmäistä sijaa. Matka jatkui suomi-sarjan karsintoihin, jossa joukkue voitti kaikki ottelunsa ja nousi suomi-sarjaan valmentaja Kari Mäkitalon ja Jesper Jalosen johdattamana. Joukkue toteutti asettamansa tavoitteen ja nousi neljässä vuodessa Suomi-Sarjaan.
2018-2019
Jättien ensimmäisen kausi Suomi-Sarjassa
Opettavainen ensimmäinen kausi ylemmällä sarjatasolla päättyi keväällä play out-otteluihin, mutta Jätit onnistuivat kuitenkin pitämään paikkansa suomen kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla nousujohteisella pelillään. Kari Mäkitalon siirryttyä General Managerin tehtäviin, Jättien valmentajina toimivat Jesper Jalonen, Arto Remes ja Kalle Kettukangas.
2019-2020
Toinen kausi Suomi-Sarjassa kasvatti
Kaudella 2019-20 Jättien tavoitteena oli paikka ylemmästä loppusarjasta ja pelata play off-peleissä keväällä 2020. Se tavoite saavutettiin ja viime kaudelta tutun valmennuksen johdolla kausi jatkui aina pudotuspeleihin saakka. Kauden ensimmäisessä sarjaottelussa Miikka Sirenin pelipaita ja numero #90 jäädytetiin tilaisuudessa joka pidettiin ennen kauden avausottelua joka päättyi jättien 6-1 voittoon Kiekko Espoosta.
2020-2021
Kolmas kausi Suomi-Sarjassa
Jätit pelaavat kaudella 2020-2021 kolmatta vuottaan suomi-sarjassa. Kuluvalla kaudella joukkuueen valmentajina toimii Arto Remes, sekä maalivahtivalmentaja Kalle Kettukangas. Jätit säilyttivät sarjapaikkansa ja jatkavat otteluitaan Suomi-Sarjassa.
2021-2022
Suomi-Sarjan putoamiskarsinnat
Koronaviruksen ja loukkaantumisten kurittama joukkue taipui karsinnoissa LeKille, joka nousi hollolalaisten paikalle takaisin Suomi-Sarjaan seuraavalle kaudelle. Joukkuueen valmentajina toimivat Arto Remes sekä maalivahtivalmentaja Kalle Kettukangas. Kaudella 2021-2022 Kapteeni Tomi Stylman pelasi 200. ottelunsa joukkueessa, joka on eniten koko seurahistoriassa.
2022-2023
Sarjapaikka hyllylle
Joukkue on luopunut sarjapaikasta kaudelle 2022-2023. Liikaa nousseet kustannukset sekä alueellinen pelaajapula teki kauteen lähtemisestä kannattamatonta. Hengähdystauko koronan runtelemien kausien jälkeen oli paikallaan. Tilannetta katsotaan uudelleen ensi kaudella!
2023-2024
III-divisioona palaa Hollolaan
HC Giants tekee paluun vuoden tauon jälkeen kaudella 2023-2024. Edelliskauden kynnyksellä joukkue luopui sarjapaikastaan, jonka johdosta Jättien matka jatkuu tulevalla kaudella III-divisioonassa.
Galleria
Lisää kuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa
@ hollolagiants
2016-2017
2017-2018
2017-2018
2017-2018
HC Giants on vuonna 2014 perustettu jääkiekkojoukkue joka pelaa ottelunsa HAT-areenalla, Heinsuon urheilukeskuksessa Hollolassa. Nimi HC Giants juontaa juurensa syvälle Hollolan historiaan ja kahteen jättiläiseen Holloon ja Marttaan. Kansantarinoiden mukaan jätit Hollo ja Martta rakensivat 1400-luvulla Hollolan keskiaikaisen harmaakivikirkon, joka seisoo paikallaan Hollolassa vielä tänäkin päivänä.
Uusi joukkue aloittaa III-divisioonassa
Jättien matka alkoi III-divisioonasta kaudella 2014-2015. Tavoitteekseen Hollolan ylpeys otti nousun Suomen kolmanneksi korkeimmalle sarjatasolle eli Suomi-sarjaan seuraavan neljän vuoden sisällä. Kasassa oli laadukas ja monipuolinen joukkue, jolla lähdettiin voitokkaasti liikkeelle. Kausi kului jättien hallitessa III-divisioonan hämeen lohkoa, jossa yllettiin peräti 12 ottelun mittaiseen voittoputkeen. Kauden kruunasi sarjanousu II-divisioonaan.
II-divisioona eli rautaliiga kolmessa vuodessa läpi
Joukkueen historian toinen kausi näki päivänvalon. Sarjanousun myötä jättien matka jatkui yhtä sarjaporrasta korkeammalla, II divisioonassa kaudella 2015-2016. Rautaliigan mukanaan tuomat uudet haasteet otettiin avosylin vastaan ja joukkue eteni tasaista tahtia kohti omaa tavoitettaan. Unelma suomi-sarjasta eli, vaikka ensimmäisellä kaudella ei sarjanousua nähtykään. Seurahistorian kolmannella kaudella 2016-2017 Jättien tavoitteet olivat yhä aikataulussa, realistisia ja nousujohteisia. Jätit kilpailivat II-divisioonan kärkipaikoista, jolloin matka Suomi-sarjakarsintoihin päättyi kuitenkin Hämeen-lohkon finaaliin. Tie kohti suomi-sarjaa jatkui yhä. Kaudella 2017-2018 joukkueen kova työ tuotti tulosta ja Jätit voittivat Hämeen-lohkon mestaruuden valmentaja Kari Mäkitalon sekä Jesper Jalosen johdattamana. Kevään positiivinen lentokeli sai jatkoa kun HC Giants toteutti tavoitteensa ja loppu on historiaa: Jätit nousivat neljässä vuodessa karsintojen kautta Suomi-sarjaan. Sarjanousun myötä joukkueen perustamishetkellä vuonna 2014 asetettu tavoite saavutettiin aikataulussa - upea päätös kunnianhimoiselle tavoitteelle, jota matkan varrella monet epäilivät. Se on saavutus jota muistellaan vielä pitkään!
Neljän vuoden tavoite on saavutettu - Jätit nousivat Suomi-Sarjaan
Jätit pelasivat ensimmäisen Suomi-sarjakautensa kaudella 2018-2019. Opettavainen ensimmäinen kausi ylemmällä sarjatasolla päättyi keväällä play out-otteluihin, mutta nousujohteisella pelillään Jätit onnistuivat kuitenkin pitämään paikkansa sarjassa. Kaudella 2019-2020 Jättien tavoitteena oli paikka ylemmästä loppusarjasta ja pelata play off-peleissä keväällä 2020. Se tavoite lunastettiin, ja kausi jatkui aina pudotuspeleihin asti, kunnes villikorttikierroksella paras kolmesta menetelmällä pelatusta otteluparista ei jatkopaikkaa enää liiennyt.
Iso kiitos kaikille Jättien matkasssa mukana oleville ja eläville! Nähdään hallilla!
KAPTEENISTOT
Jättien kapteenistot vuosien varrelta
2014-2015
Miikka Sireni
Juha-Pekka Peltonen
Markus Heinonen
2014-2015 III-divisioona
#72 Tino Heino
#31 Teemu Kolsi
#2 Timo Kousa
#65 Samuel Fagerlund
#55 Tuukka Leppänen
#89 Tuukka Penttilä
#44 Henri Pöyhönen
#90 Miikka Sireni “C”
#45 Tino Tiihonen
#29 Vili Väinölä
#11 Toni Borgman
#20 Roni Haapasalo
#10 Markus Heinonen
#9 Toni Hovinen
#40 Aarno Lindqvist
#00 Aku Nevalainen
#88 Herman Pyrhönen
#91 Kim Ranta-Aho
#18 Vili Reponen
#19 Iiro Sopanen
#81 Panu Syrjälahti
#92 Nico Tiihonen
#15 Sami Tommola
#94 Kalle Virtanen
#00 Otto Väätämöinen
2015-2016 III-divisioona
#00 Lauri Rämö
#72 Eelis Turta
#65 Samuel Fagerlund
#71 Saku Laitinen
#00 Danil Oksanen
#14 Tuukka Penttilä
#90 Miikka Sireni “C”
#29 Vili Väinölä
#11 Toni Borgman
#10 Marko Jantunen
#81 Juuso Jukkola
#15 Marko Kiiskinen
#20 Aku Nevalainen
#00 Saku Nykänen (F)
#92 Kim Ranta-Aho
#13 Vili Reponen
#40 Jere Saarinen
#19 Iiro Sopanen
#88 Tomi Stylman
#81 Panu Syrjälahti
#00 Miro Tuominen
#4 Jere Uuttu
#94 Kalle Virtanen
2016-2017 II-divisioona
#35 | Mika Juvonen | ||||||||
#47 | Anssi Mäki-Rekola | ||||||||
#27 | Eelis Turta | ||||||||
#38 | Samuel Fagerlund | ||||||||
#16 | Perttu Hynönen | ||||||||
#9 | Joonatan Juuri | ||||||||
#55 | Valtteri Kantola | ||||||||
#11 | Saku Laitinen | ||||||||
#56 | Kaj Lindström | ||||||||
#65 | Anssi Mertaranta | ||||||||
#14 | Tuukka Penttilä | ||||||||
#3 | Patrik Ruponen | ||||||||
#18 | Mikko Saksola | ||||||||
#90 | Miikka Sireni “C” | ||||||||
#29 | Vili Väinölä | ||||||||
#59 | Olli Auriola | ||||||||
#91 | Joonas Haapakoski | ||||||||
#75 | Sami Hartikainen | ||||||||
#70 | Markus Heinonen | ||||||||
#17 | Tomi Inkinen | ||||||||
#10 | Marko Jantunen | ||||||||
#81 | Juuso Jukkola | ||||||||
#15 | Marko Kiiskinen | ||||||||
#8 | Lassi Koskinen | ||||||||
#13 | Jarno Lajula | ||||||||
#68 | Eemil Marttila | ||||||||
#21 | Saku Nykänen | ||||||||
#91 | Riku Parviainen | ||||||||
#96 | Herman Pyrhönen | ||||||||
#89 | Kim Ranta-Aho “A” | ||||||||
#18 | Miska Riipinen | ||||||||
#18 | Joona Rönkkö | ||||||||
#88 | Tomi Stylman “A” | ||||||||
#18 | Joonas Talonpoika | ||||||||
#20 | Henri Turunen | ||||||||
#44 | Jere Uuttu |
2017-2018 II-divisioona | |||||||||
#35 | Mika Juvonen | ||||||||
#47 | Anssi Mäki-Rekola | ||||||||
#30 | Lauri Rämö | ||||||||
#2 | Samu Väinölä | ||||||||
#3 | Niko Forsström “C” | ||||||||
#91 | Petteri Haveri | ||||||||
#16 | Perttu Hynönen | ||||||||
#75 | Juho Häyrinen | ||||||||
#9 | Joonatan Juuri | ||||||||
#59 | Atte Kyyrönen | ||||||||
#11 | Saku Laitinen | ||||||||
#56 | Tuukka Nieminen | ||||||||
#14 | Tuukka Penttilä | ||||||||
#3 | Patrik Ruponen | ||||||||
#68 | Lari Rämö | ||||||||
#75 | Mikko Saksola | ||||||||
#90 | Miikka Sireni “C” | ||||||||
#56 | Janne Uusitalo | ||||||||
#29 | Vili Väinölä | ||||||||
#94 | Samuli Ahonen | ||||||||
#96 | Tomi Ahonen | ||||||||
#68 | Mikael Huhtala | ||||||||
#81 | Juuso Jukkola | ||||||||
#77 | Jan-Erik Kammonen | ||||||||
#56 | Aleksi Karppinen | ||||||||
#15 | Marko Kiiskinen | ||||||||
#8 | Lassi Koskinen | ||||||||
#13 | Jarno Lajula | ||||||||
#91 | Riku Parviainen | ||||||||
#18 | Jesse Peltonen | ||||||||
#89 | Kim Ranta-Aho “A” | ||||||||
#18 | Miska Riipinen | ||||||||
#8 | Kasper Ruohonen | ||||||||
#92 | Joona Rönkkö | ||||||||
#88 | Tomi Stylman “A” | ||||||||
#21 | Juha Suni | ||||||||
#65 | Casperi Suojärvi | ||||||||
#33 | Joonas Talonpoika | ||||||||
#20 | Henri Turunen | ||||||||
#44 | Jere Uuttu | ||||||||
#91 | Jonne Yliniemi |
#35 | Mika Juvonen | ||||||||
#30 | Verneri Miettinen | ||||||||
#30 | Remy Pennanen | ||||||||
#47 | Joonas Tiippana | ||||||||
#15 | Toni Jutila | ||||||||
#9 | Joonatan Juuri | ||||||||
#21 | Jesse Karjalainen | ||||||||
#15 | Miikka Katila | ||||||||
#59 | Jere Korhonen | ||||||||
#7 | Niko Kosonen | ||||||||
#70 | Atte Kyyrönen | ||||||||
#11 | Saku Laitinen | ||||||||
#92 | Jesse Mattila | ||||||||
#14 | Anssi Mertaranta | ||||||||
#56 | Niko Pekkarinen | ||||||||
#20 | Mikko Saksola | ||||||||
#90 | Miikka Sireni | ||||||||
#59 | Tuukka Suikola | ||||||||
#92 | Aki Vainio | ||||||||
#98 | Ville Ahonen | ||||||||
#68 | Juho Arminen | ||||||||
#71 | Tommi Hovinen | ||||||||
#16 | Mikko Hyyryläinen | ||||||||
#17 | Tomi Inkinen | ||||||||
#79 | Henri Katajainen | ||||||||
#7 | Niklas Koppanen | ||||||||
#77 | Miikka Lindholm | ||||||||
#81 | Arttu Lindqvist | ||||||||
#8 | Kyle Moore | ||||||||
#96 | Erik Naroma | ||||||||
#21 | Jesse Näveri | ||||||||
#89 | Kim Ranta-Aho “A” | ||||||||
#75 | Eetu Rasalahti | ||||||||
#40 | Kasper Ruohonen | ||||||||
#21 | Aleksi Ruusu | ||||||||
#88 | Tomi Stylman “C” | ||||||||
#21 | Juha Suni | ||||||||
#65 | Casperi Suojärvi | ||||||||
#33 | Juho Veneskari “A” | ||||||||
#91 | Jonne Yliniemi |
HC Giants on Hollolalainen vuonna 2014 perustettu jääkiekkojoukkue.
© HC Giants 2023.