Palaa sivulle

Jättien katsaus - osa 1

Suomi-sarja on saatu polkaistua käyntiin

4. lokakuuta 2018

Kuten otsikosta voi päätellä, niin tarkoituksena Jättien katsauksessa on aina summata hieman mennyttä ja pohjustaa tulevia otteluita. Kauden edetessä vedetään pidempiä ajanjaksoja nippuun. Kuten moni tietää, ja varmasti tämän jälkeen kaikki tämän lukeneet. Niin Jätit nousivat täksi kaudeksi Suomi-sarjaan. Tähän mennessä otteluita on kertynyt kolme kappaletta. Kahdesti ollaan oltu vieraissa ja kotona tuli kauden avausvoitto, kun Haukat kaatui 3-2 lukemin. Ensimmäisessä ottelussa Forssassa ensimmäinen erä oli Jäteiltä melko vahvaa tekemistä, mutta sen jälkeen kotijoukkue vei ja loppu oli melkoista pesukonetta. Lopputulos tuolloin 8-3. Kuten jo aiemmin tuli ilmi, niin sunnuntain kotipeli vajaan parinsadan katsojan edessä sujuikin huomattavasti positiivisemmissa merkeissä. Pisteet jäivät Heinsuon pimenevään iltaan tuolloin.

Viime viikonloppuna Jyväskylässä Jättien otteet jättivät toivomisen varaa. Pelillisesti nähtävissä oli positiivisia asoita, päästiin ja luotiin rutkasti maalipaikkoja. Mutta samaan aikaan oman pään pelaaminen, ja etenkin huolellisuus siinä jättivät toivomisen varaa. Omissa soi liikaa ja lopputulos D-kiekon vieraana 6-2.

Toisaalta tilanne on mieluinen, kun tiedetään, että parantamisen varaa on. Ja sitä lähdetään tämän viikonlopun otteluissa hakemaan, selkeätä parannusta tekemiseen.

- Peleissä on ollu paljon positiivisia juttuja, mutta pelillisesti on luonnollisesti vielä kuitenkin paljon parantamisen varaa. Eihän kolmeen pisteeseen yhdeksästä tietenkään tyytyväinen voi olla. Kotiavauksessa Haukkoja vastaan raavittu voitto oli erittäin tärkeä. Viime viikolla Jyväskylässä maalinteko hieman yski, mutta sitä lähdetään parantamaan tämän viikon peleihin, Jättien päävalmentaja Jesper Jalonen tuumii.

SITTEN HYPPY TULEVAAN VIIKONLOPPUUN

’’TITAANI VS. JÄTTI – KUMPI LENTÄÄ KUIN MÄRKÄ RÄTTI’’

Näin kuului Titaanien kotisivuilla mainoksessa. Loistava iskulause, ja mielenkiinnolla moni odottaa miten tässä käy. Joukkueet ovat tuttuja toisilleen auvoisista Rautaliigan ajoista ja näiden kahden kohtaamisesta ei kitkaa puutu. Hyvä niin.

Marko Sykön luotsaama Kotkan Titaanit on hävinnyt kauden neljästä pelaamastaan ottelusta kaikki. Sitä voi pitää pienoisena yllätyksenä, sillä joukkue eteni pudotuspeleihin viime kaudella. Helppoa iltapuhdetta ei Jäteille ole luvassa, sillä kotijoukkue iskee varmasti nälkäisenä heti avauskiekosta lähtien.

Sunnuntaina on luvassa kotikaukalossa mukava haaste. Sarjan ehdottomiin ennakkosuosikkeihin kuuluva Nokian Pyry saapuu Heinsuon pimenevään iltaan. Aiempina kausina Pyryn kone on alkanut yskimään pudotuspeleissä, mutta sinne on vielä matkaa. Tässä vaiheessa onkin aiheellista kysyä. Kuinka pahasti kone tulee yskimään nälkäisen kotijoukkueen vieraana? Siihen, ja moniin muihin asioihin saadaan jälleen vastauksia.

- Kotkassa on tiukka peli tiedossa. Titaaneilla on ollut vaikea startti kaudelle, joten erittäin nälkänen porukka varmasti vastassa. Mikäs sen hienompaa kun Heinsuolla sitten sunnuntaina kohdata ennakkoon yksi sarjan mestarisuosikeista. Molemmat pelit ovat loistavia testejä missä tällä hetkellä mennään. Ja kuutta pistettä lähdetään tietenkin viikonlopulta hakemaan, Jalonen päättää.

 

 

Sunnuntaina kotiottelu Heinsuolla klo 17.00 - Liput 8€ ja 4€ - TERVETULOA!