Return to site

Jätit voittaa KPK:n murskalukemin 15-3

Jätit suoriutuivat jälleen vahvasti kotijäällä voittaen jo seitsemännen perättäisen kotiottelunsa. Ottelu sai vauhdikkaan alun, kun Jättien ensimmäinen osuma upposi vastustajan häkkiin ennen kuin ensimmäistäkään peliminuuttia saatiin täyteen. KPK kuitenkin tasoitti lukemat minuutin päästä, mutta sittemmin ei KPK päässyt uhkaamaan Jättien voittoa missään vaiheessa ottelua. KPK:n aikalisän jälkeisestä onnistumisesta huolimatta ensimmäiselle erätauolle siirryttiin jo hyvin ratkaisevissa lukemissa 7-2. Ensimmäisen erän tavoin myös kaksi jälkimmäistä olivat täysin jättien hallinnassa, ja Jättien maalilaulusta päästiin nauttimaan tasaiseen tahtiin.

 

Ottelussa tehot 2+4 tehnyt Jesse Peltonen siirtyi muhkean pistepotin turvin pelaajien pistepörssin kärkeen ohittaen kärkipaikkaa pitäneen joukkuetoverin Kim Ranta-Ahon kahden pisteen turvin.

 

Tulevana viikonloppuna Jätit pelaavan molemmat ottelunsa vieraissa Kisa-Eaglesia ja K-Ahmaa vastaan. Luvassa on tärkeitä otteluita, joissa päästään taistelemaan tosissaan lohkon kärkisijoista. Seuraavan kerran kotijäillä Jätit nähdään vasta helmikuun kolmantena päivänä, jolloin vastustajaksi saapuu HiHo Tampereelta.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OKSubscriptions powered by Strikingly