Return to site

Jäteiltä hieno nousu rinnalle ja ohi

- Forssasta mukaan täysi pistepotti

Viime aikoina hyvään lentoon päässyt Jätti lauma matkusti keskiviikkona Forssaan FPS:n vieraaksi. Sarjassa toisena majaileva FPS voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen ja lähti tähänkin kamppailuun ennakkosuosikkina.

Ensimmäiseen erään kotijoukkue lähti kovalla höngällä ja Giants oli välillä hätää kärsimässä. Ensimmäinen maali nähtiin jo ajassa 01.22, kun ​Jyri Waajakoski huudatti 400 päistä kotiyleisöä. Sama herra iski toistamiseen ajassa 11.07 ja kotijoukkue olikin selvästi avauserässä niskan päällä. Jätit kuitenkin onnistui ottelun ensimmäisestä ylivoimastaan ajassa 12.00, kun ​Kasper Korhonen ​onnistui maalinteossa. Enempää osumia ei erässä nähty, vaikka varsinkin kotijoukkueella paikkansa olikin.

Toinen erä alkoi Jättien kannalta heikosti, kun erää oli pelattu pari minuuttia, oli kiekko löytänyt Jättien maaliin jo kahdesti. Erän puolivälissä Giants onnistui tärkeässä kavennuksessa jälleen ylivoimalla, maalintekijänä ​Aki Vainio. ​Enempää ei erässä maaleja nähty, mutta yksi ulosajo kylläkin. Giantsin uusi kanadalaisvahvistus Guillaume St-German ​sai melko kyseenalaisen suihkukomennuksen huitomisesta erän viimeisillä sekunneilla.

Kolmas erä alkoi Jättien kahden miehen alivoimalla, minkä joukkue selvitti hienosti ilman takaiskuja. Kotijoukkue ei myöskään onnistunut hyödyntämään pitkää ylivoimaansa ja Giants onnistui heti täysilukuiseksi tullessaan. Ajassa 45.05 ​Tomi Stylman ​toi Jätit maalin päähän. Vierasjoukkue otti tämän jälkeen ohjat ja haki vimmatusti tasoitusta. Ajassa 55.37 ​Juho Arminen ​onnistuikin tuomaan Vierasjoukkueen tasoihin illan kolmannella ylivoima maalilla.

Tasoituksesta ehti kulua vain 10 sekuntia, kun kotijoukkue hölmöili omalla alueellaan, päästäen ​Juho Veneskarin ​puolittaiseen läpiajoon. Hänet pysäytetään sääntöjen vastaisella tavalla ja tilanteesta tuomittiin rangaistuslaukaus. ​Veneskari ​ei rankkarista erehtynyt ja siirsi Jätit ensi kertaa johtoon.

FPS ei tästä enää toipunut ja Jättien johto piti loppuun asti ja erittäin tärkeät kolme pinnaa matkasivat Hollolaan.

Jättien seuraava kotiottelu pelataan Hollolan HAT areenalla Lauantaina 18.1 klo 17:00.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OK